Laadun lumous ja tuska

Laatujärjestelmistä kaikkine lisukkeineen on tullut arkipäivää työelämässä. Niitä vaaditaan, niillä markkinoidaan, niitä jopa käytetään työkaluna. Toisaalta laatujärjestelmät turhauttavat, unohtuvat ja teettävät jatkuvasti ylimääräiseltä tuntuvaa työtä. Aikoinaan laatustandardit kehitettiin teollisuustuotannon työkaluksi, nyt ne ovat rantautuneet lähes kaikille aloille. Erilaiset palveluorganisaatiotkin niin julkisella kuin yksityisellä puolella mainostavat järjestelmiään ja aika monella on sertifikaatti seinällään.

Laatujärjestelmää on alettu monessa yhteydessä kutsumaan johtamisjärjestelmäksi, mikä painottaa sen luonnetta työkaluna. Valtaisa ohjekokoelma kruununaan puhelinluettelon paksuinen laatukäsikirja alkaa olla historiaa – useimpien mielestä onneksi. Parikymmentä vuotta sitten standardit tavattiin pilkuntarkasti alusta loppuun ja tulkinta oli joustavaa kuin ratapalkki. Aika on jalostanut toimintatapoja tarkoituksenmukaisempaan suuntaan, edes ulkoisilla arvioijilla ei enää ole aikaa ja energiaa lukea joka dokumenttia suurennuslasin kanssa. Ohjeita ei laadita ihan joka asiasta ja sähköisetkin versiot kelpaavat käyttöön.

Aika usein johtamisjärjestelmä on vain osa kokonaisuudesta. Asiakkaat vaativat laatujärjestelmien ohella lisäpätevyyttä ja ovat entistä useammin velvoitettujakin tekemään niin. Tehtailla on järjestään käytössä toimintajärjestelmä, joka käsittää laadun lisäksi ympäristö- ja työturvallisuusstandardien vaatimukset. Teknisiä palveluja tarjoavat toimijat hankkivat oman alansa kansainvälisiä standardeja vastaavan virallisen pätevyyden. Laboratorioalalla tämä tarkoittaa testauslaboratorion pätevyyttä akkreditoituine mittausmenetelmineen.

Laatujärjestelmän rakentaminen ja käyttöönotto on mieleenpainuva prosessi siihen osallistuville. Pitää miettiä mihin kaikkeen tarvitaan ohjeet, kuka ne laatii ja kuka hyväksyy. Esimerkiksi laboratoriossa on paljon ohjeistettavaa. Laatukäsikirjan sisällysluettelon ensimmäinen versio on useimmiten lainatavaraa joltain toiselta organisaatiolta tai melkein suora listaus standardin otsikoista. Työn edetessä aineistoa kertyy ongelmaksi asti ja tiivistäminen on vääjäämättä edessä. Organisaation toimintaprosessit pitää määritellä, mikä vaatii hyvää mielikuvitusta ja visuaalista hahmotuskykyä kaavioiden laadinnassa. Aikaa kuluu runsaasti suunniteltua enemmän ja budjetti on suhteellinen käsite. Kuitenkin matkan varrella tehty ajatus- ja kirjoitustyö kirkastaa asioita kummasti ja löytyy monta ihan oikeasti järkevää kehittämisen aihetta.

Laatujärjestelmän luomisessa ja ylläpidossa on syytä tiedostaa ja tunnistaa tietyt riskit ja yleisesti esiintyvät ongelmat. Järjestelmän käyttöönotto ja vakiinnuttaminen vaatii vastuuhenkilöiltä vahvaa uskoa asiaan ja lehmän hermoja. Laatupäällikön tukena kaikissa tilanteissa pysyvä tosiuskovaisten joukko on rajallinen, asiaa edistää suuresti jos mukana on ylintä johtoa. Ihmisten sitoutumisen aste korreloi melko hyvin mukanaoloon rakentamisvaiheessa. Turhan monilla on tunne, että asia ei heitä mitenkään koske. Ylläpito vaatii sekin asennetta, käytäntöjen omaksuminen osaksi arkista aherrusta vie aikansa.

Laatujärjestelmä täydennettynä toimialaan sopivalla teknisellä ja muulla pätevyydellä on kaikesta huolimatta hyvä sijoitus jos se mielletään keskeiseksi organisaation kehittämistyökaluksi. Pelkästään ulkoisten paineiden tai vallitsevien ”muotivirtausten” vuoksi pystytetty järjestelmä voi käydä taakaksi ja jäädä omalle väelle vieraaksi.

KETEK Oy:ssä aletaan olla kalkkiviivoilla laboratorion akkreditointien kanssa. Aikanaan todettiin, että testauslaboratorion pätevyys on paras mahdollinen näyttö asiakkaille ja myös itselle takuu tasokkaasta toiminnasta. Laboratoriomenetelmien akkreditointi edellyttää standardin vaatimusten mukaista laatujärjestelmää, mikä ohjaa koko talon toimintaa. Laatujärjestelmän luominen ja laboratorion teknisten vaatimusten täyttäminen on ollut kova urakka, firmassa on tehty samaan aikaan paljon muutakin. Testauslaboratorion standardi on vaativa ja arvioinnissa tulkinnat tiukkoja. Rakennusporukan kokeneemmatkin laatuihmiset ovat oppineet paljon uutta. Järjestelmä on nyt käytössä ja muidenkin hyödynnettävissä. Kevyt huokaisu tekijöiden joukosta kuuluu, mutta työ jatkuu: järjestelmä ei koskaan ole ihan valmis, aina joku kohta kaipaa kehittämistä.

Jukka Jokela

Plast och miljö

Plast och miljö

Plasterna slog igenom i mitten på 1900-talet och sedan dess har deras användning ökat  globalt sett i snitt med 9 % per år. Tillverkningen torde nu uppgå till 250 miljoner ton/år. När plasten började användas som förpackningsmaterial i form av polyeten började man också så småningom se nedskräpning i naturen. I grunden är ju inte detta plastens fel, utan det är människans likgiltighet för att ta hand om avfall och att skona vår natur. Största delen av förpackningsmaterialet består av polyeten och polypropen, som ur hälsosynpunkt är ofarliga för människan. Men hamnar de i naturen tar det många år innan de bryts ner och det är ingen vacker syn i naturen. Ett stort problem är också plastmaterial som ligger och flyter  på havet, framförallt i Stilla havet. Kustströmmar har i detta fall fört ut enorma mängder flytande plastavfall till ett speciellt område på havet, där materialet sedan snurrar runt och nedbrytningen kommer att ta mycket länge.

Plastförpackningar

Inom politiken har man också diskuterat plastförpackningarnas berättigande med tanke på att de framställs från råolja, som är en begränsad naturresurs. För framställning av polyeten och polypropen kan man också förutom olja använda naturgas, kol och sockerrör.  Plastförpackningar för livsmedel möjliggör lång lagringstid och god hygien och berättigar deras användning. Men skall bärkassar vara av plast eller papper har tidvis debatterats ihärdigt. Det finns inget enkelt svar på detta och jämförelser kan göras på många sätt. Enligt undersökningar i Finland är en plastkasse innehållande recyclingmaterial det bästa alternativet med tanke på klimatpåverkan. På delad andra plast kommer papperskassen och en plastkasse utan recyclingmaterial. Något förvånande är att på tredje plats kommer en kasse av bionedbrytbart material. Plastkassen har god hållfasthet trots att den är hälften lättare än en papperskasse och den är inte känslig för fukt. Den fyller också en viktig funktion genom att ta hand om köksavfallet och genom att möjliggöra problemfri sortering i avfallsstationer. Men de plastkassar som inte går till sopor bör i mån av möjlighet återanvändas vid butiksresor och rent plastavfall bör så mycket som möjligt gå till recycling till försvarbara kostnader.

Avfallsförbränningen är i Finland ännu i barnskorna jämfört med andra länder. Beträffande polyeten- och polypropenavfall bör man komma ihåg att 1kg av dessa plaster innehåller lika mycket energi som 1 kg olja. Man kan säga att oljan tillfälligt har bytt form innan den går till energiframställning. Det finns således mycket energi i form av plast och papper att ta tillvara i vårt avfall.

Bioplaster

För att minska nedskräpningen har också många biopolymerer testats. De nedbryts relativt snabbt, men de har dock inte kunnat slå igenom på marknaden p.g.a. det relativt höga priset och sämre mekaniska egenskaper. En vanlig konsument är inte beredd att betala det höga priset och om inte statsmakten med sina styrmedel tvingar konsumenterna till detta, kommer bioplastens användning inte att slå igenom de närmaste åren.

PVC

Ett annat debatterat plastmaterial är PVC. Här har Greenpeace mycket aktivt försökt smutskasta PVC:ns rykte på många olika sätt. För det första bör man komma ihåg att PVC:n är en viktig faktor till att man kan anse papper som ett miljövänligt material. Orsaken är den att för tillverkning av cellulosa behöver man stora mängder natriumhydroxid och i den processen uppstår klorgas som biprodukt. Detta är en farlig gas som man inte kan släppa ut i omgivningen, utan den bör bindas och tas om hand. Detta görs så att man använder kloren för framställning av PVC och därmed är detta miljöproblem åtminstone delvis löst. Man måste således känna till att cellulosaindustrin är beroende av PVC-industrin; papper kan inte tillverkas till en rimlig kostnad utan PVC-industri.

Ett annat hett debatterat ämne är förbränningen av PVC. Vid förbränning uppstår saltsyra. Om förbränningsanläggningen är byggd med modern rökgasrening kan saltsyran neutraliseras. Att bränna PVC-avfall i egna spisar eller bastukaminer är dock inte tillrådligt.

På 80-talet framförde miljöorganisationer argument om att det uppstår farliga dioxiner om man bränner PVC. I USA har man forskat i detta och kunnat konstatera att det uppstår lika mycket dioxin vid avfallsförbränning oavsett om avfallet innehåller PVC eller inte. Orsaken är helt enkelt den att i luften ingår alltid så pass mycket klor, att det mycket väl räcker till att bilda dioxiner vid förbränning. Så argumentet att PVC är den primära orsaken till dioxinutsläpp är inte korrekt. 

I PVC:n ingår mjukgörare i mjuka produkter och här har man också debatterat de s.k.  ftalaternas möjliga inverkan på människa och miljö. I detta läge har det kommit ett EU-direktiv som förbjuder användningen av vissa ftalater i leksaker. P.g.a. debatten minskar ftalatanvändningen nu kraftigt inom de flesta användningsområden och ersätts med andra mjukgörare. Men man kan inte se med svartvita ögon på detta. Faktum är att ftalater används som mjukgörare i blodpåsar av den anledningen att det inte finns något material som överträffar dess egenskaper. Ftalater har den unika egenskapen att de förhindrar att blodet koagulerar i påsen och minskar radikalt riskerna vid blodtransfusioner. Ftalaterna har således räddat många liv. Man kan ju inte fysiskt komma närmare ftalaterna än just i detta användningsområde.

Färgade plaster

Plastens rykte har också blivit lidande av att vissa asiatiska tillverkare av plastprodukter inte uppfyller europeiska restriktioner. Det har många gånger konstaterats att produkterna kan innehålla t.ex. kadmium- eller blykromatpigment. Kadmium utfasades i början på 80-talet i Norden och blykromater har ersatts av organiska pigment. Men som konstaterats många gånger tidigare, man vet inte alltid vad man får när man köper någon billig asiatisk plastprodukt. På vår kontinent har vi bättre kännedom om gällande lagar och direktiv och vi respekterar dem.

Debatten om  plasternas miljöpåverkan kommer att fortsätta. Men man får hoppas att diskussionerna är faktabaserade och att alla argument för och emot diskuteras utan populistisk poängplockning inom politiken.

Åke Jåfs

WIND OF CHANGE / ILMASTONMUUTOKSEN MONET TUULET

Hyytävät ennusteet

Ilmaston muutosta käsittelevän paneelin IPCC (Intergovernmental Panel on Climate Change) raportit ovat hyytävää luettavaa.  Ne varoittavat erilaisista seuraamuksista, esimerkiksi jäätiköiden ja napajäiden sulamisesta, mikä puolestaan johtaa merenpintojen nousuun. 70 % maapallon väestöstä asuu rannikkoalueilla ja ovat näin vaarassa menettää kotinsa.  Ennusteet povaavat myös kuivuutta, tulvia ja myrskyjä, sekä merkittäviä muutoksia elintärkeissä ekojärjestelmissä, kuten koralliriutoissa ja metsissä. 

Tämä kaikki johtuu tutkimusten mukaan maapallon lämpenemisestä, jonka puolestaan uskotaan johtuvan ihmisten toiminnoista maapallolla. Tutkittaessa maapallon keskilämpötilaa viimeisen tuhannen vuoden ajalta, todetaan maapallon jäähtyneen aina 1900-luvun alkuun saakka, jonka jälkeen se on nopeasti alkanut uudelleen lämpenemään.  Vaikka lämpötila on vaihdellut ennenkin, nyt tapahtunut muutos on niin suuri, että se on säikyttänyt tutkijat ja tiedemiehet ympäri maapalloa.

Kestämätön kehitys

Näiden tutkimusten mukaan elämme siis kestämättömässä kehityksessä, joka on sidottu tiukasti nykyaikaiseen elämäntapaamme.  Fossiiliset polttoaineet tuottavat vaarallisia kasvihuonekaasuja, silti niiden osuus maailman energiantuotannosta on 80 %. Valtameret on kalastettu miltei tyhjiin.  Väestön määrä kasvaa eniten maissa, joissa jo ennestään on eniten nälkäisiä.  Sähköä vailla elää kaksi miljardia ihmistä.  Toiset kaksi miljardia käyttävät polttoaineita, jotka edistävät kasvihuoneilmiötä ja maapallon lämpenemistä.  Energian tuotanto on kuitenkin kestävään kehitykseen ja ihmisten hyvinvointiin pyrittäessä avainsektori, se on sekä kehityksen, että maailman lämpenemisen ydin. 

Energian tuotantomuotojen on muututtava

Ihmisten auttamiseksi energiantuotantoa olisikin lisättävä, mutta kuinka se on tehtävissä niin, ettei samalla ympäristö saastu ja ilmasto entisestään lämpene.  Vastaus on energian säästämisessä, kierrätyksessä, uusiutuvissa energiamuodoissa, kuten tuulivoimassa, geoenergiassa, biopolttoaineissa, vesivoimassa, aalto- ja aurinkoenergiassa, uusissa teknologioissa, kuten vetyteknologiassa, fuusioenergiassa jne..  Mutta myös ydinenergiassa, joka on kokenut 2000-luvulla renessanssin.

Nyt kuitenkin ollaan tilanteessa, jossa IEA:n (International Energy Association) mukaan maailman energiankulutuksen arvioidaan kasvavan 50 % vuoteen 2035 mennessä ja kasvihuonekaasupäästöt ovat 40 % suuremmat kuin vuonna 2007.  Uhka yhä pahenevasta ilmaston muutoksesta on maailman vakavin ympäristöongelma.  Suurimmaksi kysymykseksi nousee, mistä löydetään sellainen yhteisymmärrys, että fossiilisista polttoaineista luovutaan pikkuhiljaa ja siirrytään käyttämään saasteettomia ja uusiutuvia energiantuotantomuotoja.

Energian kulutuksen on myös vähennyttävä

Myös energian kulutuksessa on muutoksen tapahduttava.  Energiansäästöllä tarkoitetaan sekä energian kulutuksen vähentämistä, että energiankäytön tehostamista. Säästön lisääminen ei siis tarkoita kahvinkeittimestä luopumista, vaan ennen kaikkea vähemmän energiaa kuluttavien järjestelmien ja laitteiden kehittämistä. Tutkimusten ja kokemusten mukaan investoinnit sähkön säästöön tuottavat selvästi Suomen halvinta sähköä: energiansäästöprojektit ovat kahdesta kymmeneen kertaan kannattavampia kuin energiantuotannon lisärakentaminen.

Nykyinen halpa energia on luonut tilanteen, että säästämisestä ei kannata huolta kantaa.  Vaikka sähkö maksaisi kaksi kertaa enemmän nykyiseen verrattuna, tarkoittaisi se vain muutaman sadan euron lisälaskua suomalaiselle kotitaloudelle vuodessa.  Nuo ylimääräiset sataset kyllä helposti löytyisi, mutta samalla se tekisi myös tuulisähkön ja monen muun päästöttömän energiantuotantomuodon kannattavaksi.  Sähkön ja muun energianhintaa on kyllä nostettu veroilla niin, että kuluttajalle hinta on jo kohtuullisen korkea, mutta tuottaja ei uusiutuvalle energialle saa tarpeeksi korkeaa hintaa, jotta se olisi ilman Valtion tukitoimia kannattavaa. Verothan ovat vain läpilaskutusta, jotka energialaskutuksen yhteydessä peritään ja tilitetään sitten valtiolle.

Muutos on jo tapahtunut, mutta onko se tarpeeksi tehokas?

EU on tehnyt haastavan energia- ja ilmastostrategian, johon sen kaikki jäsenvaltiot ovat sitoutuneet.  Strategia on sitova aina vuoteen 2020 saakka ja viitteenomainen vuoteen 2050 saakka.  Strategia osoittaa selkeästi, että Euroopan komission Suomelle ehdottamia päästöjen vähentämistavoitteita, uusiutuvan energian edistämistavoitteita tai energiankäytön tehostamistavoitteita ei saavuteta ilman merkittäviä uusia ilmasto- ja energiapoliittisia toimenpiteitä.

Suomen energiastrategia määrittelee vuotuisen kokonaisenergiankäytön, joka on saavutettava vuoteen 2020 mennessä, joka on huomattavasti pienempi kuin nykyinen käyttö.  Lisäksi siinä määritellään uusiutuvan energian osuus, jonka on oltava 38 % loppukulutuksesta ja kasvihuonekaasupäästöjä on vähennettävä 20 %.

Se, että velvoitteet ovat haastavia, erityisesti uusiutuvien energioiden kohdalla, energiastrategialla on myös paljon hyötyjä ilmastomuutoksen torjumisen lisäksi.  Se antaa monenlaisia uusia liiketoiminta- ja työmahdollisuuksia uusiutuvien energioiden hyödyntämisessä, erityisesti Keski-Pohjanmaalle, joka on varsinainen bioenergian maakunta laajoine metsineen, soineen peltoineen ja jokineen.

 

Suuria säästömahdollisuuksia

Energian säästäminen on myös merkittävä osa energiastrategiaa.  Päästökauppasektorin ulkopuoliselle energiankulutukselle EU on säätänyt oman ES -Direktiivin (Energy Services Directive), joka Suomessa on päätetty toteuttaa vapaaehtoisuuden pohjalta. ES -Direktiivin voimassaoloaika on 2008 - 2016, jona aikana kaikesta mitatusta kulutuksesta pitää vähentää 1 % vuodessa, yhteensä yhdeksän prosenttia, joka tarkoittaa 17,9 TWh yhdeksän vuoden aikana.

Suuria energiansäästömahdollisuuksia löytyy lähes kaikkialta, uuden teknologian ja ajattelutavan kehittymisen myötä.  Jyväskylän seudulla toimiva Teknologiakeskus Jyväskylä Innovation Oy oli tutkinut teollisuuden jätevesissä hukkaan menneen energiamäärän. Se oli valtava 0,280 TWh yksistään energiaa, jolla voitaisiin tuottaa sähköä Organic Rankine Cycle (ORC) -prosessia hyödyntävällä voimalaitos konseptilla vuodessa. ORC on lämpövoimaprosessi, jossa työaineena käytetään orgaanista yhdistettä. Koska sopivasti valittu orgaaninen työaine höyrystyy vettä matalammissa lämpötiloissa, myös matalan lämpötilan lämpövirtoja voidaan käyttää sähkön tuottamiseksi erityisesti talvella lämpötilaerojen ollessa suuria.

Myös Kokkolassa

Kokkolassakin on suurteollisuusalue KIP, jolle tehtiin ns. sivuvesitutkimus äskettäin. Tulokseksi saatiin mm. se, että 25 - 30 milj. m³ vuotuisesta, mereen menevässä sivuvesivirrassa on valtavasti energiaa. Kaikki vedet yhteen liitettynä voidaan arvioida, että niiden keskilämpötila on 20 – 30 C^o ja osa näistä vesivirroista voisi olla hyvinkin sopivaa ORC -tekniikalle. 

Vuosittainen veden mukana hukkaan menevä energiamäärä on joka tapauksessa suuri, satoja gigawattitunteja vuodessa. Nykyinen koko Kokkolan kaukolämpökuorma on noin 300 GWh vuodessa. Tästä nyt hukkaan menevästä, hyödyntämättömästä energiasta nykytekniikalla voitaisiin tehdä, esim. lämpöpumpuilla edullista kaukolämpöä, jopa kolmin - tai nelinkertaiset määrät ja investoinnit perinteisiin voimalaitoksiin verrattuna olisivat marginaalisia.  

Kymmenen vuotta sitten ”pakon edessä” talteen otettiin osa rikkihappotehtaan prosessissa syntyvästä lämmöstä ja hyödynnettiin kaukolämmöntuotannossa. Lämpöä oli aiemmin, kolmenkymmenen vuoden aikana mennyt mereen varovasti arvioiden koko kaukolämmön tarvetta vastaava määrä.  Kuka haluaa, voi laskea, paljonko se rahassa tekee.

Muutoksen tuulia siis tarvitaan.

Ennenkin on muutoksia tapahtunut asioissa, joissa kaiken luultiin olevan ikuista ja muuttumatonta.  Yksi tällainen esimerkki on entisen Neuvostoliiton romahtamisessa, mutta kun muutoksen tuulet tulivat tarpeeksi voimakkaiksi, mikään mahti maailmassa ei saanut muutosta pysähtymään.  Tämän muutoksen yhtenä symbolina oli Scorpions yhtyeen maailman kuuluksi tullut kappale The Wind of Change, muutoksen tuulet, johon yhtye sai inspiraation vieraillessaan 1989 Moskovassa.  Laulun kuuntelijat olivat aluksi hämillään sanojen tarkoituksesta, jotka menivät:

I follow the Moskva

Down to Gorky Park

Listening to the wind

of change

Monet sekoittivat sanat Moskva ja Moscow.  Moskva on Moskovan läpi virtaava joki ja Gorky Park on kuuluisa huvipuisto Moskovassa. Seurataan mekin Perhojokea Trullevin nokalle ja pannaan toivomme muutoksen tuuliin.

Tapio Härkönen

Tämä siis ei voi olla totta, ei voi olla totta...

Hoin itsekseni ja tuijotin epäuskoisena kädessäni olevaa kapinetta. Piti oikein istua alas ja miettiä hetki…

Kaikki lähti siitä, kun olin pari viikkoa aikaisemmin sattunut käymään paikallisessa rautakaupassa ja sen pihalla seisoi rekka, jonka perävaunusta näytettiin jakavan jotain tavaraa. Kiinnostuin, että mitähän siellä tapahtuu. Lähemmäs mentyä totesin, että täällähän myydään sähkötyökaluja, suoraan rekasta ja aivan poskettoman halpaan hintaan. Hinta oli niin edullinen, etteivät tuotteet sen kummempaa esillepanoa kaivanneetkaan. Asiakkaat suorastaan jonottivat niitä. Muistaakseni 30 eurolla pääsi sähkökäyttöisen käsisirkkelin onnekkaaksi omistajaksi. Kiittelin mielessäni hyvää tuuriani, että satuinkin tällaiselle mesipaikalle. Raivasin itseni joukon eturiviin ja ilmoitin että voisin ottaa näitä heti kaksi. Aloin, kuitenkin miettimään, että mitä minä nyt kahdella sahalla teen, kun ei ole käyttöä edes yhdellekään. Mutta onhan se niin halpa, että tuo kannattaa ostaa, vaikka ei sitä tarvitsisikaan. Ja kun halpaa on, niin ”mitä enemmän ostaa niin sitä enemmän säästää”…  

Hilloiksi meni

Sattui kuitenkin niin, että jonkin ajan kuluttua rakentaessani hillopurkeille hyllyjä kellariin, tarvitsin kuin tarvitsinkin sitä sahaa. Työssä piti katkaista muutamia viisituumaisia lautoja. Ajattelin että nythän tämä sujuukin kuin tanssi, koska minulla on kunnon työkalut käytössä. No, asettelin laudan telineille ja mittasin katkaisukohdan. Laitoin tukkimiehen kynän korvan taakse, laskin suojalasit silmille, tartuin sahaan ja … Tapahtui jotain todella yllättävää. Saha antautui välittömästi, se suorastaan pehmeni kourassani!?

Käsisirkkeleissähän on teräsuoja, joka kiertyy pois terän edestä sahausvoiman ansiosta. Teräsuojan pitää suljettuna vähäinen jousivoima silloin kun sahaa käytetä. Teräsuojan liike samalla myös vapauttaa turvakytkimen, joka mahdollistaa sahan käynnistämisen.

Siis näinhän laitteen pitäisi toimia, mutta mitä tapahtui. Tämä vähäinen jousivoima esti teräsuojan kääntymisen ja samalla laitteen käynnistymisen, ja kahva - ihan totta, siis kahva josta yhden käden työkalusta pidetään kiinni ja jolla sitä ohjataan - taipui yllättäen työnnön voimasta sivulle vääntyen luonnottomaan asentoon. Jousen vastustava voima oli sille liikaa!? Toisella yrityksellä kahva taipui toiselle puolelle. Sen jälkeen totesin että kahva oli menettänyt täysin muotonsa ja jäykkyytensä. Se paljastui niin pehmeäksi muoviksi, että sen avulla sahaa ei voinut hallita lainkaan tai edes käynnistää!  Terä osoitti kaikkiin muihin suuntiin, paitsi sinne, minne sitä kahvalla pyrki ohjaamaan.

Minun murhe tässä pienin murhe

En ollut uskoa silmiäni. Piti oikein istua alas ja tutkia tarkemmin onko niin että tämä sähköinen työkalu, jonka ”kehittämiseen” on käytetty huomattava määrä erilaisia resursseja, työaikaa, kehittyneitä suunnittelutyökaluja, sen valmistuksessa on käytetty kalliita ja ehtyviä luonnon raaka-aineita, jotka on todennäköisesti louhittu ja kuljetettu toiselta puolen maapalloa ja jalostettu erikoismetalleiksi ja osiksi. Materiaalien ja osien valmistuksessa on käytetty monenlaisia kemikaaleja ja energiaa, kuljetuksissa on syntynyt päästöjä. Sen volyymimittakaavan valmistamiseen on luotu tuotantolinjat, muotit ja prosessit. Tuote on kuljetettu tänne Pohjan perukoille meriteitse, satojen tuhansien vastaavien tuotteiden kanssa, kuljetettu maahantuojan varaston kautta kumipyörillä paikallisen rautakaupan pihalle suoraan rekasta myytäväksi. Sieltä minä, yhtenä tuhansista asiakkaista olen sen hankkinut ja nyt joudun toteamaan, että kaikki tämä vaiva onkin ollut täysin turhaa ja hukkaan heitettyä. Kapine ei täytä alkeellisimmallakaan tasolla sitä tehtävää mihin se on tarkoitettu.

Kaikki tämä vain siksi, että ilmeisesti rungossa ja kahvassa käytetty muoviraaka-aine oli tarkoitukseensa sopimatonta tai rakenteellinen mitoitus oli niin huonosti tehty, että kahva ei kestänyt tuotteen käyttöä. Jos ilmiötä vertaisi varrellisiin työkaluihin, niin olisi sama asia kun lapion tai kirveen varsi olisi puutarhaletkua. Toivuttuani totesin, että on onni että tämä valmistaja ei tuota esimerkiksi kirveitä. Mitä tapahtuisi, kun tällainen keksintö kohotettaisiin pään yläpuolelle ripeällä liikkeellä klapin halkaisua yritettäessä?

Tapauksesta on muutama vuosi aikaa, mutta se palasi mieleeni, kun luin suomalaisen tuotekehityksen professorin surkuttelua laadukkaan tuotekehitysosaamisen arvostuksen puutteesta ja meistä tyhmistä ”halpaan” menevistä kuluttajista. Eikö ole kumma, kun oikein arkikieleenkin vakiintunut sanonta tietää asian, mutta silti me ostamisesta juopuneet emme sitä vaan opi.

Me Pisa-tutkimuksessa menestyneet…

Niin, tämä tuotekehityksen ja tuotemuotoilun asiantuntija tuskaili sitä, että

ihmiset tekevät hankintapäätöksiään liian usein pelkästään hinnan perusteella. Tilanne on johtanut siihen, että kun joku luova ja ammattitaitoinen tuotesuunnittelija kehittää erinomaisen tuotteen, jossa muotoilu, ergonomia, materiaalivalinnat, valmistustekniikka, komponentit ja rakenne muodostavat toimivan ehjän kokonaisuuden. Tuote on käyttötarkoitukseensa sopiva, kestävä, kaunis, materiaalivalinnoissa on huomioitu kierrätettävyys ja ekologinen jalanjälki. Hyvin pian kun se on lanseerattu markkinoille, kuin tyhjästä ilmaantuu useita vastaavia, mutta huomattavasti edullisempia kilpailevia tuotteita. Niissä alkuperäistä tuotetta on kopioitu törkeästi ja edullinen hinta on lähes poikkeuksetta saavutettu siten, että keskeisiä tuoteominaisuuksia on muutettu. Siinä on käytetty halvempia materiaaleja, komponentteja, rakenneosia tai valmistustekniikoita. Tällöin on myös valitettavasti menetetty tuotteen alkuperäinen idea, eli ne fiksun tuotekehittäjän siihen alun perin luomat ominaisuudet, jotka tekivät siitä hyvän tai jopa erinomaisen.

Vaikka maailma muuttuu, niin kaikki asiat eivät sentään muutu. Hyvää ja halpaa ei edelleenkään ole olemassa. Kaikkihan sen jo tietää. Silti suuri osa kuluttajamarkkinoinnista perustuu keskeisesti vain tähän yhteen argumenttiin, eli halpaan hintaan. Sen perässä me kuluttajalauma yhä juoksemme itsemme ja elinympäristömme läkähdyksiin.

Made in DingDong

Hyvää ja halpaa ei ole olemassa. Tähän on myös meidän korkean kustannustason maassa toimivien suomalaisten uskottava.

Usein kuulee yrittäjien harmittelevan Suomen korkeaa kustannustasoa ja omien tuotteidensa huonoa hintakilpailukykyä. Ajatellaanpa vaihtoehtoa. Jos suomalaisia tuotteita pidettäisiinkin halpoina, ne todennäköisesti samalla miellettäisiin myös heikkolaatuisiksi. Tällöin olisimme tekemisissä huomattavasti suuremman kansallisen imago-ongelman kanssa. Made in HongKong- mielikuva on rasite, joka ei kuluttajien mielissä muutu helposti. Se näkyy myös siinä, että messuilla ja tuote-esittelyissä halpatuotantomaiden yritykset ensimmäiseksi todistelevat käyttävänsä samoja raaka-aineita ja komponentteja kuin korkeamman kustannustason valmistajat. Heillä on suuri todistamisen taakka teknisen ja laadullisen osaamisen puolesta. Ei käy kateeksi tällainenkaan lähtökohta.

Miten sitten Suomi voisi hyötyä korkean kustannustason maan imagostaan? Ainakin siten, että voimme kääntää korkean hinnan vahvuudeksemme ja takeeksi siitä että tuotteemme ovat lähtökohtaisesti laadukkaita. Ehkä muotoilultaan ja tyyliltään vähän tylsiä ja mielikuvituksettomia. Mutta yhtä kaikki yleensä luotettavia ja toimivia. Muutenkin myyntitilanteessa tulisi hinnan sijasta keskittyä ensisijaisesti muihin argumentteihin. Siihen mitä vastinetta asiakas kyseenomaisen tuotteen kohdalla rahalleen saa.

Voi pyhät nahkahousut ja henkselit kans!

Saksassa, yhdessä Euroopan kalleimmassa maassa valmistetaan edelleen automaailman kuluttajaluokan arvostetuimmat ja kalleimmat brändit. En ole kovinkaan paljon kuullut heidän julkisuudessa manaavan kovaa kohtaloaan korkean kustannustason maana. Sen sijaan he ovat johdonmukaisesti luoneet laatuun ja luotettavuuteen perustuvaa kansallista imagoa sekä yrityksille että niiden tuotteille. Brändin kotimaa ja brändi ovat vähän kuin saman asian kaksi puolta.

Me voimme myös kääntää tämän ”kalliin” kansallisen ominaisuutemme vahvuudeksemme. Ollaan ylpeitä siitä ja hyödynnetään se kaikin keinon omien yritys- ja tuotebrändien rakentamisessa.

Niin että ostinko samalla sitä toista sahaa? No onnekseni en. Joku raja se täytyy olla säästämiselläkin.

Jouni Vähäsöyrinki

Brändiä myös Keski-Pohjanmaalle?

Jorma Ollila ja hänen johtamansa maabrändivaltuuskunta esittää, että Suomi profiloituisi maailman ongelmien ratkaisijana, jonka erikoisaloja ovat toimivuus, luonto ja koulutus, mm Suomen vesistöt pitäisi saada juomakelpoisiksi vuoteen 2030 mennessä.

Neuvottelukyky, kyky tarjota puhdasta vettä ja ruokaa sekä hyvä opetus ja opettajat ovat Suomen vahvuuksia.  Valtuuskunnan puheenjohtaja Jorma Ollila sanoo, että suomalaiset erottaa muista kansakunnista tietty ratkaisukeskeinen tapa toimia.

Onko Keski-Pohjanmaalla omaa brändiä? Kun seuraa tapahtumia tämän maakunnan ulkopuolelta, sitä ei ole. Ei ole edes Keski-Pohjanmaata. Pohjanmaa, Pohjois-Pohjanmaa ja Etelä-Pohjanmaa kyllä tunnetaan ja tunnistetaan, Keski-Pohjanmaa sulautuu täydellisesti johonkin näistä.

Satuin olemaan työmatkalla Helsingissä samaan aikaan kun keskipohjalaisuutta esiteltiin tuomiokirkon aukiolla. Taksissa lentokentälle kuuntelin paikallisradiota, jossa tästä tapahtumasta kerrottiin. Reportteri sujuvasti kertoi Pohjanmaan esittelevän itseään sinä päivänä Helsingissä. Hetken kuluttua selostaja alkoi epäröidä lähetyksessä ääneen, että olikohan se nyt Pohjanmaan ja pienen pohdinnan jälkeen totesi, että kyllä varmaankin kyseessä oli Etelä-Pohjanmaa.  Ei myöskään ole harvinaista, että kertoessani olevani Kokkolasta, ensimmäinen kysymys on: ”Missä on Kokkola? ja kun olen asettanut Kokkolan Suomen kartalle, seuraava kysymys on ”Vieläkö teillä ne metsät kuolee?

Elikkä se siitä Keski-Pohjanmaan brändistä. Onko meillä sitten jotain sellaista, jonka pohjalta brändiä voitaisiin rakentaa?  Olen asunut kymmenen vuotta ulkomailla ja on ollut kaksi asiaa Keski-Pohjanmaalta, jotka ovat nousseet ulkomailla yli uutiskynnyksen. Ne ovat olleet Kaustisen kansanmusiikkijuhlat ja Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri. Harva orkesteri vetää salin täyteen Oslossa kriittisen norjalaisyleisön edessä, kuten kävi kamarimusiikkiorkesterille, kun he aikoinaan saivat Pohjoismaiden musiikkipalkinnon ja konsertoivat Oslossa.

Nyt kuitenkin Kaustisen kansanmusiikkijuhlia ollaan ajamassa alas ja kamarimusiikkiorkesteri ei mielestäni täällä ole koskaan saanut sitä arvostusta, jonka se ansaitsisi. Viime vuodet olen ollut tehtävissä jossa olen saanut seurata alueen yrityselämää aitiopaikalta. Silmiinpistävää tämän alueen yrityksille on kansainvälisyys. Se on luonnollinen osa yritysten toimintakulttuuria ja huomattavasti pitemmällä ja laajempaa kuin monessa muussa maakunnassa.

Kaksikielisyys on ollut yksi avaintekijä. Tätä ei tietenkään osata hyödyntää, koska kaksikielisyys on ollut rajoja aiheuttava, ei rajoja yhdistävä tekijä. Keski-Pohjanmaa on pieni maakunta ja itsenäisenä säilymisen ehto on omaleimaisuus, brändi, joka erottaa meidät muista maakunnista. Onko tarpeenkaan rakentaa alueen omaa identiteettiä, löytyykö siihen yhteistä tahtoa, vai olisiko edullisempaa liittyä johonkin näistä muista Pohjanmaista ja tunnustautua puukkojunkkariksi tai Oulun it-nörtiksi?


Juhani Kuusilehto

Hymyilevän Apollon matkassa

”Kuka tietävi, mistä me tulemme,

ja missä on matkamme määrä?

Hyvä että me sitäkin tutkimme, 

ei tutkimus ole väärä.

Kas, tuiskussa yhteen kun yhtyvi kaks,

käy kulkukin helpommaks.”

Runoilijamestari Eino Leinon Hymyilevä Apollo antaa ohjenuoraa tutkimus- ja kehitystoiminnalle, verkottumiselle ja tutkimusyhteistyölle ja siitä on hyvä alkaa alkaa blogipalsta Teknologiakeskus Ketekin sivustolla. Jatkossa tätä palstaa seuraamalla voivat talon ulkopuolisetkin kuulostella, mitä uutta Kokkolan teknologiamaailmaan kuuluu. Palautettakin voi antaa. Kerron tässä näin aluksi vähän ensimmäisistä kokemuksistani. Tulin Kokkolan Ketekille yli 20 vuoden Kemira-komennuksen jälkeen tämän vuoden alkupuolella. Vaihto toiselle puolelle pöytää yritysmaailmasta julkisemmalle puolelle on ollut mielenkiintoinen, mutta joiltakin osin myös yllättävä. Vaikka Ketek onkin osakeyhtiö, se on voittoa tavoittelematon ja julkisessa omistuksessa. Niinpä julkinen valta on siten vahvasti mukana toiminnan ohjauksessa. Aika suuri osa yrityksen hankekannasta on julkisrahoitteisia ja ne hankkeet tuppaavat olemaan aika byrokraattisia. Ajoittain tuntuu, että varsinainen substanssi ja työn tulokset jäävät vähemmälle huomiolle, kun hankkeista keskustellaan ohjausryhmissä. Kustannusten seurantaan, allokointiin ja maksatuksiin käytetään melkoisesti resursseja niin toteuttajan kuin rahoittajankin puolelta. Julkinen rooli näkyy myös paikallisten lehtien kirjoitteluissa. On jotakuinkin kiusallista, että usein lehtijutut pohjautuvat huhuihin ja arvailuihin, joiden alkuperästä ei ole minkään valtakunnan tietoa. Joskus olisi tietenkin suotavaa, että kysyttäisiin asiaa asianomaisilta. Ei tarvitsisi sitten jälkeenpäin oikoa. Mutta ei auta itkeä - julkaistiinhan Kalajoen ”lottovoittajakin” sen kummemmin taustatyötä tekemättä

Tiesin toki jotakin Ketekistä etukäteen, mutta sen toiminnan laajuus, erinomaiset laboratorio- ja testausresurssit, työilmapiiri ja toiminnan vireys on ollut mukava pohja aloittaa tutkimus- ja kehitystoiminnan junaileminen. Ketek on tällä hetkellä 35 hengen tutkimus- ja kehitysyhtiö, jossa töitä ja palveluja tehdään laajalla alueella: kemianteollisuudesta konepajoille ja veneteollisuuteen. Nyt viime aikoina on käynnistetty hankkeita esimerkiksi ”vihreässä” materiaalitutkimuksessa, jossa yhdistetään luonnonkuituja ja biopohjaisia polymeerejä. Nanoteknologia on myös uusi kiehtova aluevaltaus, josta löytyy sovelluksia monilta alueilta. Nanoteknologiastahan odotetaan merkittäviä ratkaisuja maailmaan laajuisiin ongelmiin, kuten energian, elintarvikkeiden ja puhtaan veden tuotantoon, terveydenhoitoon, ympäristönsuojeluun ja informaatioteknologiaan. Nanoteknologiassa tutkitaan paljon myös älykkäitä tai toiminnallisia materiaaleja, joilla reaktiot esimerkiksi valon, lämpötilan, kosteuden tai sähkövirran kanssa muuttavat niiden kemiallisia tai pintaominaisuuksia. Voisi oikeastaan melkein kysyä, millä teollisuuden alueilla nanoteknologian sovelluksia ei löydy

Nanomaailmaan siirtyminen johtaa myös siihen, että tarvitaan paremman resoluution mittaus- ja kuvantamismenetelmiä. Ei varmaankaan ole kovin kaukana edessä ne kiintoisat ajat, jolloin ilmiöitä kuvataan Ångström-skaalassa (mikrometrin kymmenestuhannesosa, 10^-10 m) ja pienemmässäkin. Jospa saadaan visuaalisesti havaita, miten Rutherfordin, Bohrin tai Schrödingerin atomimallit toimivat! Tämä on vähän sama trendi kuin mentäessä ihmisestä suurempaan mittakaavaan. Molemmista päistä saadaan koko ajan lisää tietoa. Ihminenhän on melkein puolivälissä maailmankaikkeuden skaaloja: femtometrin (10^-15 m) atomiytimestä kymmenen jottametrin (10²⁴) universumiin. Mittaamisen parantumisella on suuri merkitys ilmiöiden matemaattiseen mallintamiseen ja simulointiin, johon minullakin on oma lukkarinrakkauteni.  Mitä enemmän näemme, sitä paremmiksi ja lähemmäksi totuutta mallit muuttuvat. Jo Edison totesi, että ”emme tiedä prosentin miljoonasosaa mistään” ja tilastomatemaatikko George Box tuumi, että vaikka kaikki matemaattiset mallit ovat vääriä, toiset voivat kuitenkin olla hyödyllisiä. Runoilijamestarimme totesi nanoteknologiasta vain yleisesti, että ”niin pienet, pienet on piirit maan”, mutta Hymyilevää Apolloa mukailemalla saa matemaattiseen mallinnukseen kummasti viisautta:

Ei hyvä ole kenkään malli,

vaan toinen on parempi toista.

Paljon hyvää on kaavoissa jokaisen,

vaikk’ ei ne aina esille loista.

Pekka Oinas