Tämä siis ei voi olla totta, ei voi olla totta...

Hoin itsekseni ja tuijotin epäuskoisena kädessäni olevaa kapinetta. Piti oikein istua alas ja miettiä hetki…

Kaikki lähti siitä, kun olin pari viikkoa aikaisemmin sattunut käymään paikallisessa rautakaupassa ja sen pihalla seisoi rekka, jonka perävaunusta näytettiin jakavan jotain tavaraa. Kiinnostuin, että mitähän siellä tapahtuu. Lähemmäs mentyä totesin, että täällähän myydään sähkötyökaluja, suoraan rekasta ja aivan poskettoman halpaan hintaan. Hinta oli niin edullinen, etteivät tuotteet sen kummempaa esillepanoa kaivanneetkaan. Asiakkaat suorastaan jonottivat niitä. Muistaakseni 30 eurolla pääsi sähkökäyttöisen käsisirkkelin onnekkaaksi omistajaksi. Kiittelin mielessäni hyvää tuuriani, että satuinkin tällaiselle mesipaikalle. Raivasin itseni joukon eturiviin ja ilmoitin että voisin ottaa näitä heti kaksi. Aloin, kuitenkin miettimään, että mitä minä nyt kahdella sahalla teen, kun ei ole käyttöä edes yhdellekään. Mutta onhan se niin halpa, että tuo kannattaa ostaa, vaikka ei sitä tarvitsisikaan. Ja kun halpaa on, niin ”mitä enemmän ostaa niin sitä enemmän säästää”…  

Hilloiksi meni

Sattui kuitenkin niin, että jonkin ajan kuluttua rakentaessani hillopurkeille hyllyjä kellariin, tarvitsin kuin tarvitsinkin sitä sahaa. Työssä piti katkaista muutamia viisituumaisia lautoja. Ajattelin että nythän tämä sujuukin kuin tanssi, koska minulla on kunnon työkalut käytössä. No, asettelin laudan telineille ja mittasin katkaisukohdan. Laitoin tukkimiehen kynän korvan taakse, laskin suojalasit silmille, tartuin sahaan ja … Tapahtui jotain todella yllättävää. Saha antautui välittömästi, se suorastaan pehmeni kourassani!?

Käsisirkkeleissähän on teräsuoja, joka kiertyy pois terän edestä sahausvoiman ansiosta. Teräsuojan pitää suljettuna vähäinen jousivoima silloin kun sahaa käytetä. Teräsuojan liike samalla myös vapauttaa turvakytkimen, joka mahdollistaa sahan käynnistämisen.

Siis näinhän laitteen pitäisi toimia, mutta mitä tapahtui. Tämä vähäinen jousivoima esti teräsuojan kääntymisen ja samalla laitteen käynnistymisen, ja kahva - ihan totta, siis kahva josta yhden käden työkalusta pidetään kiinni ja jolla sitä ohjataan - taipui yllättäen työnnön voimasta sivulle vääntyen luonnottomaan asentoon. Jousen vastustava voima oli sille liikaa!? Toisella yrityksellä kahva taipui toiselle puolelle. Sen jälkeen totesin että kahva oli menettänyt täysin muotonsa ja jäykkyytensä. Se paljastui niin pehmeäksi muoviksi, että sen avulla sahaa ei voinut hallita lainkaan tai edes käynnistää!  Terä osoitti kaikkiin muihin suuntiin, paitsi sinne, minne sitä kahvalla pyrki ohjaamaan.

Minun murhe tässä pienin murhe

En ollut uskoa silmiäni. Piti oikein istua alas ja tutkia tarkemmin onko niin että tämä sähköinen työkalu, jonka ”kehittämiseen” on käytetty huomattava määrä erilaisia resursseja, työaikaa, kehittyneitä suunnittelutyökaluja, sen valmistuksessa on käytetty kalliita ja ehtyviä luonnon raaka-aineita, jotka on todennäköisesti louhittu ja kuljetettu toiselta puolen maapalloa ja jalostettu erikoismetalleiksi ja osiksi. Materiaalien ja osien valmistuksessa on käytetty monenlaisia kemikaaleja ja energiaa, kuljetuksissa on syntynyt päästöjä. Sen volyymimittakaavan valmistamiseen on luotu tuotantolinjat, muotit ja prosessit. Tuote on kuljetettu tänne Pohjan perukoille meriteitse, satojen tuhansien vastaavien tuotteiden kanssa, kuljetettu maahantuojan varaston kautta kumipyörillä paikallisen rautakaupan pihalle suoraan rekasta myytäväksi. Sieltä minä, yhtenä tuhansista asiakkaista olen sen hankkinut ja nyt joudun toteamaan, että kaikki tämä vaiva onkin ollut täysin turhaa ja hukkaan heitettyä. Kapine ei täytä alkeellisimmallakaan tasolla sitä tehtävää mihin se on tarkoitettu.

Kaikki tämä vain siksi, että ilmeisesti rungossa ja kahvassa käytetty muoviraaka-aine oli tarkoitukseensa sopimatonta tai rakenteellinen mitoitus oli niin huonosti tehty, että kahva ei kestänyt tuotteen käyttöä. Jos ilmiötä vertaisi varrellisiin työkaluihin, niin olisi sama asia kun lapion tai kirveen varsi olisi puutarhaletkua. Toivuttuani totesin, että on onni että tämä valmistaja ei tuota esimerkiksi kirveitä. Mitä tapahtuisi, kun tällainen keksintö kohotettaisiin pään yläpuolelle ripeällä liikkeellä klapin halkaisua yritettäessä?

Tapauksesta on muutama vuosi aikaa, mutta se palasi mieleeni, kun luin suomalaisen tuotekehityksen professorin surkuttelua laadukkaan tuotekehitysosaamisen arvostuksen puutteesta ja meistä tyhmistä ”halpaan” menevistä kuluttajista. Eikö ole kumma, kun oikein arkikieleenkin vakiintunut sanonta tietää asian, mutta silti me ostamisesta juopuneet emme sitä vaan opi.

Me Pisa-tutkimuksessa menestyneet…

Niin, tämä tuotekehityksen ja tuotemuotoilun asiantuntija tuskaili sitä, että

ihmiset tekevät hankintapäätöksiään liian usein pelkästään hinnan perusteella. Tilanne on johtanut siihen, että kun joku luova ja ammattitaitoinen tuotesuunnittelija kehittää erinomaisen tuotteen, jossa muotoilu, ergonomia, materiaalivalinnat, valmistustekniikka, komponentit ja rakenne muodostavat toimivan ehjän kokonaisuuden. Tuote on käyttötarkoitukseensa sopiva, kestävä, kaunis, materiaalivalinnoissa on huomioitu kierrätettävyys ja ekologinen jalanjälki. Hyvin pian kun se on lanseerattu markkinoille, kuin tyhjästä ilmaantuu useita vastaavia, mutta huomattavasti edullisempia kilpailevia tuotteita. Niissä alkuperäistä tuotetta on kopioitu törkeästi ja edullinen hinta on lähes poikkeuksetta saavutettu siten, että keskeisiä tuoteominaisuuksia on muutettu. Siinä on käytetty halvempia materiaaleja, komponentteja, rakenneosia tai valmistustekniikoita. Tällöin on myös valitettavasti menetetty tuotteen alkuperäinen idea, eli ne fiksun tuotekehittäjän siihen alun perin luomat ominaisuudet, jotka tekivät siitä hyvän tai jopa erinomaisen.

Vaikka maailma muuttuu, niin kaikki asiat eivät sentään muutu. Hyvää ja halpaa ei edelleenkään ole olemassa. Kaikkihan sen jo tietää. Silti suuri osa kuluttajamarkkinoinnista perustuu keskeisesti vain tähän yhteen argumenttiin, eli halpaan hintaan. Sen perässä me kuluttajalauma yhä juoksemme itsemme ja elinympäristömme läkähdyksiin.

Made in DingDong

Hyvää ja halpaa ei ole olemassa. Tähän on myös meidän korkean kustannustason maassa toimivien suomalaisten uskottava.

Usein kuulee yrittäjien harmittelevan Suomen korkeaa kustannustasoa ja omien tuotteidensa huonoa hintakilpailukykyä. Ajatellaanpa vaihtoehtoa. Jos suomalaisia tuotteita pidettäisiinkin halpoina, ne todennäköisesti samalla miellettäisiin myös heikkolaatuisiksi. Tällöin olisimme tekemisissä huomattavasti suuremman kansallisen imago-ongelman kanssa. Made in HongKong- mielikuva on rasite, joka ei kuluttajien mielissä muutu helposti. Se näkyy myös siinä, että messuilla ja tuote-esittelyissä halpatuotantomaiden yritykset ensimmäiseksi todistelevat käyttävänsä samoja raaka-aineita ja komponentteja kuin korkeamman kustannustason valmistajat. Heillä on suuri todistamisen taakka teknisen ja laadullisen osaamisen puolesta. Ei käy kateeksi tällainenkaan lähtökohta.

Miten sitten Suomi voisi hyötyä korkean kustannustason maan imagostaan? Ainakin siten, että voimme kääntää korkean hinnan vahvuudeksemme ja takeeksi siitä että tuotteemme ovat lähtökohtaisesti laadukkaita. Ehkä muotoilultaan ja tyyliltään vähän tylsiä ja mielikuvituksettomia. Mutta yhtä kaikki yleensä luotettavia ja toimivia. Muutenkin myyntitilanteessa tulisi hinnan sijasta keskittyä ensisijaisesti muihin argumentteihin. Siihen mitä vastinetta asiakas kyseenomaisen tuotteen kohdalla rahalleen saa.

Voi pyhät nahkahousut ja henkselit kans!

Saksassa, yhdessä Euroopan kalleimmassa maassa valmistetaan edelleen automaailman kuluttajaluokan arvostetuimmat ja kalleimmat brändit. En ole kovinkaan paljon kuullut heidän julkisuudessa manaavan kovaa kohtaloaan korkean kustannustason maana. Sen sijaan he ovat johdonmukaisesti luoneet laatuun ja luotettavuuteen perustuvaa kansallista imagoa sekä yrityksille että niiden tuotteille. Brändin kotimaa ja brändi ovat vähän kuin saman asian kaksi puolta.

Me voimme myös kääntää tämän ”kalliin” kansallisen ominaisuutemme vahvuudeksemme. Ollaan ylpeitä siitä ja hyödynnetään se kaikin keinon omien yritys- ja tuotebrändien rakentamisessa.

Niin että ostinko samalla sitä toista sahaa? No onnekseni en. Joku raja se täytyy olla säästämiselläkin.

Jouni Vähäsöyrinki